Finnish Hot Rod Association Ry:n kauden 2024 päätösjuhlaa vietettiin 26.10. Helsingissä. Tilaisuudessa palkittiin kauden menestyjiä kiihdytysurheilun osalta, ja lisäksi gaalassa jaettiin erityistunnustuksia henkilöille, jotka ovat tehneet merkittävää työtä harrasteajoneuvotoiminnan parissa.
MATTI ”PUTTE” HÄMÄLÄISEN MUISTOPALKINTO
Jani Porrasoja
”Muistopalkinto jaetaan arvokkaasta työstä lajin parissa. Kuten tiedämme, lajissamme rataolosuhteet ovat merkittävässä asemassa. Puten muistopalkinnon vuonna 2024 saa henkilö, joka ennakkoluulottomasti lähti keväällä opettelemaan uusia toimintatapoja, samalla mahdollistaen merkittäviä kustannussäästöjä. Menneellä kaudella radat ovat olleet erinomaisessa kunnossa.”
JUNIOR TSEMPPARI
Iines ja Peppiina Kangas
”Kiertopalkinto jaetaan jo 23. kerran, sen tarkoituksena on innostaa nuorimpia kiihdytysurheilun pariin ja näin palkita heidän suorituksiaan. Tänä vuonna nämä sisarukset ovat osoittaneet innostusta ja esimerkkiä ajoneuvoharrastuksen monipuolisuudesta aina rakentelusta kiihdytysajokilpailuihin. ”
V8 PRESSIPYTTY
Team Salakari
”Palkinnon saajat ovat tehneet uraa uurtavaa työtä viemällä suomalaista osaamista maailmalle ja osallistumalla maailman kovimpaan kiihdytyssarjaan. Täyden sarjan kilpaileminen lajin synnyinmaassa on jo sinälleen hatunnoston arvoinen saavutus, mutta yhtä lailla erityisen merkittävää on heidän koko suomalaiselle drag racingille tuoma huomio, iso näkyvyys, niin ulkomailla kuin kotimaassa. ”
PER W.GÄSTRININ MUISTOPALKINTO
Arttu Heinälä
”Per W Gästrinin muistopalkinto on vanhin ja arvostetuin kunniamaininta, jonka saajan FHRA vuosittain valitsee. Henkilö tai taho on tehnyt jotain merkittävää lajimme eteenpäin viemiseksi. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 1979. Lajimme parissa on useita henkilöitä, jotka pyyteettä auttavat ja neuvovat sekä uusia että myös kokeneempia kilpailijoita. Nämä henkilöt jäävät usein omastakin tahdostaan taustalle ja pysyttelevät poissa parrasvaloista. Nykyään erilaisten moottorinohjausjärjestelmien tuntemus ja osaaminen alkaa olla jo välttämätöntä, ja tämä henkilö onkin jo pitkään ollut mukana mahdollistamassa useiden kilpailijoiden menestyksen sekä Suomessa että ulkomailla.”