Kiihdytysajokauden 2024 yhteenveto ja tulevaisuus – ”Vain yhdessä saamme rakkaan lajimme uuteen nousuun””

Elokuussa FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtajana aloittanut Anssi Pinola on käynnistänyt uuden osion FHRA:n jäsenkirjeellä.


 

Harrasteajoneuvokauden ollessa lopuillaan on aika kiittää kaikkia FHRA:n vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita ja kilpailijoita hyvin sujuneesta kesästä. FHRA:n kauden 2024 kalenterissa on jäljellä enää yksi tapahtumaviikonloppu, eli yhdistyksen syyskokous ja illan palkintojenjakojuhla jotka molemmat järjestetään Agroksenmäen holvikellarissa.

Yhdistyksen johtokunnassa on taas paikkoja auki, ja käytänkin mahdollisuuteni muistuttaa että aktiivisia johtokunnan jäseniä tarvitaan toimintaan mukaan. Vaikka palkattua henkilökuntaakin Oy:llä on, emme silti pysty sillä porukalla tekemään kaikkea mitä haluaisimme, vaan kerhon toiminta nojaa jatkossakin pitkälti vapaaehtoisten varaan.

Kesän viimeinen kilpailu, SM-Finaali Kauhavalla oli kaikinpuolin onnistunut eikä vähiten erinomaisesta kelistä johtuen. Kilpailussa kokeiltiin myös näytösluonteisia uusia kilparyhmiä jotka molemmat jättivät hyvät fiilikset sekä kilpailijoille että katsojille joten on helppo nähdä että vastaaville on tilausta jatkossakin. Ehkäpä näemme Street Kingsit myös ensivuoden finaaleissa? MAN Trucks-bike ryhmässä nähtiin rehtiä ja tiukkaa kisaamista loppuun asti, mielellämme näemme erilaiset pro-pyörät radalla myös ensivuonna.

Kaikenkaikkiaan viimeinen kilpailu jätti hyvän maun vaikeasta kaudesta huolimatta, yleisöä oli hyvin, kilpailijoita kauden ennätysmäärä ja ennätyksiä rikottiin. Ehkäpä voimme vetää johtopäätöksen, että finaalikisa oli ainut kilpailu kaudella johon saimme suurimman osan aktiivisista kilpailijoista samaan aikaan paikalle.

Säilyäkseen elinvoimaisena kiihdytysajon SM-sarja tarvitsee keskimäärin tämän osallistujamäärän jokaiseen kilpailuun, ja siinä on meillä tekemistä jotta se on mahdollista. Yksi suurimpia syitä pienentyneisiin osallistujamääriin on tietenkin lajin kustannukset, jotka luonnollisesti ovat vuosien varrella kasvaneet mm. polttoaineiden, viritysosien, vakuutuksien, sekä tietenkin osallistumismaksujen nousun myötä.

Osallistumismaksut eivät ole kuitenkaan nousseet tyhjästä, kilpailujen järjestäminen on myös tullut kokoajan entistä kalliimmaksi. Helppoa ratkaisua tilanteeseen ei ole, mutta on selvää että suurempi kilpailijamäärä tuo suuremman yleisön joka tietenkin kattaa suuremman osan kuluista. On monia asioita joita voimme FHRA:ssa tehdä paremmin ja halvemmalla, mutta yksin siihen emme pysty. Vaikka kuinka mielellämme haluaisimme puolittaa osallistumismaksut, siihen ei valitettavasti ole minkäänlaisia taloudellisia perusteita.

Keinoja vaikuttaa kuitenkin on, muutamia mainitakseni mm. itse kilpailutapahtuman ja katsojakokemuksen parantaminen, ostopalveluiden sekä hankintojen kilpailutukset ja myös meidän oman toiminnan kulujen tarkempi syynäys ja kyseenalaistaminen. Itse uskon että nykyisessä useiden erilaisten kesätapahtumien kilpailutilanteessa meilläkin täytyy jatkossa olla enemmän teemoitettuja tapahtumia katsojien houkuttelemiseksi.

Emme saa unohtaa myöskään yhteistyökumppaneiden merkitystä. FHRA tulee lanseeraamaan lähipäivänä myyntipaketit yhteistyökumppanuuksista SM-sarjaan 2025, joista jäävät tuotot tulemme kohdistamaan suoraan osallistumismaksujen alentamiseen. Jos siis sinulla tai yritykselläsi on mahdollisuus osallistua hankkimalla meiltä näkyvyyttä, ole yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Lajin ja yhteistyökumppanien näkyvyydessä 2025 suurena apuna on tuore sopimus Salo Livestreamin kanssa, joka mahdollistaa meille laadukkaat kisalähetykset jotka kestävät vertailun minkä tahansa muun lajin lähetyksiin.

Näillä puheilla haluankin kutsua vanhat ja uudet kilpailijat mukaan talkoisiin, nyt on oikea aika saattaa laitteet ajokuntoon ensikaudeksi. Vain yhdessä saamme rakkaan lajimme uuteen nousuun.

Tarinaa ja kerrottavaa tulevista uudistuksista olisi vielä paljonkin, mutta jätetään niitä FHRA:n tiedotuksen sekä ensi jäsenkirjeen kerrottavaksi.

 

Nähdään syyskokouksessa ja päätösjuhlassa!

 

Anssi

 

Juttu on julkaistu FHRA:n lokakuun jäsenkirjeellä.