Tiedote: FHRA:n uusi toimitusjohtaja aloittaa elokuussa

FHRA Ry:n johtokunta on päättänyt kutsua FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtajaksi Anssi Pinolan, joka on ollut pitkään mukana FHRA:n toiminnassa ja kiihdytysurheilun maailmassa.


 

Johtokunta harkitsi tarkkaan useita hyviä ehdokkaita toimitusjohtajan tehtävään.

– Etsimme henkilöä, joka kykenee kehittämään FHRA:ta monipuolisesti yhdistyksenä, upean Original American Car Show -brändin omistajana ja suomalaisen kiihdytysurheilun tienraivaajana. Pinola tuo mukanaan vahvaa osaamista, vaatimustason nostoa ja rohkeutta toteuttaa uudistuksia, kertoo FHRA Ry:n johtokunnan puheenjohtaja Ari Remahl.

Pinola, 42, korostaa tulevan työn keskeisiksi tavoitteiksi mm. ACS-brändin viimevuosien hyvän kehityssuunnan jatkamisen kaikkia ajoneuvoharrastajia palvelevaan suuntaan, ja Kiihdytysajon SM-sarjan palauttamisen elinvoimaiseksi, paikallisia katuautokisoja ja -sarjoja unohtamatta.

– Vaikka olemme ”Amerikanautokerho”, pääsiäisen näyttelyssä haluamme edelleen tuoda vahvasti esille koko harrastuksen kirjoa mitään laji- tai tyylisuuntaa unohtamatta. Erityisesti näyttelyn Motorsport-osiossa on huimasti potentiaalia, ja jatkossa tuomme entistä isommin suomalaisille rakkaita moottoriurheilulajeja esille autoista moottoripyöriin, ja kaikkea siltä väliltä.

Kiihdytysajoa on viimevuosina vaivannut mm. epätietoisuus suorituspaikoista, yleinen kustannusten nousu, ja viimeisimpänä uudistunut liikennevakuutuslaki. Nämä kaikki yhdessä ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa osallistujamäärät ovat pudonneet kautta linjan. Joitain pienempiä kisoja on jouduttu maassamme jopa perumaan osallistujapulan takia.

– Tässä riittää työsarkaa, johon tarvitsemme koko kentän apua, jotta saamme rakkaan lajimme palautettua sille paikalle mille se kuuluu.

FHRA:ssa on iloisina saatu huomata, että SM-sarjassa on tänä kesänä ollut huomattava määrä uusia tutkinnon suorittaneita kuljettajia, joka antaa omalta osaltaan uskoa tulevaan.

– En halua luvata mitään muuta kuin sen, että tulemme parantamaan tekemisen laatua jokaisella osa-alueella ja nimenomaan pitkäjänteisesti, sekä kaikkien toimijoiden ja kerhojen kanssa yhdessä. Jos aiemmin toimintaa on saattanut leimata tietynlainen ylimielisyys, niin nyt kääritään hihat ja aletaan nöyrästi töihin, Pinola tiivistää.

FHRA Marketing Oy:n uusi toimitusjohtaja aloittaa toimenkuvassaan 19.8.2024. Siihen mennessä asiasta antaa lisätietoja johtokunnan puheenjohtaja Ari Remahl.

 

>>> Katso yhteystiedot