FHRA uutiset American Car Show 2018

Viestiketju osiossa 'FHRA uutisia' , aloittajana FHRA tiedotus, 14.11.2017.

  1. FHRA tiedotus

    FHRA tiedotus FHRA toimisto FHRA toimitsija

    Viestejä:
    1,072
    NÄYTTELYN TARJONTA TÄYTTI YLEISÖN ODOTUKSET

    Posted on 3.4.2018 in American Car Show, Tapahtumat

    [​IMG]

    NÄYTTELYN TARJONTA TÄYTTI YLEISÖN ODOTUKSET


    Suomen suurin harraste- ja erikoisajoneuvonäyttely American Car Show järjestettiin jo vuosia jatkuneen perinteen mukaan jälleen Pääsiäispyhinä peräti 41. kerran peräkkäin. Ensimmäinen näyttely oli Tikkurilan Jäähallissa toukokuussa 1978.

    Pääsiäissää oli viime vuotiseen tapaan poikkeuksellisen kylmä, onneksi kuitenkin aurinkoinen. Yleisömäärä oli iloksemme kuitenkin viime vuotiseen verrattuna noin kymmenen prosenttia suurempi. Kävijät ovat myös huomioineet sen, että näyttelypäiviä on nykyään kolme entisaikojen neljän päivän sijaan, mikä näkyi erityisesti näyttelyn päätöspäivänä sunnuntaina. Sunnuntai oli tänä vuonna kävijämäärältään huomattavasti entisiä vuosia vilkkaampi,” kertoo näyttelyn järjestävän FHRA ry:n (Finnish Hot Rod Association) toiminnanjohtaja Leo Laurell.

    ”Näyttelyn aikana saamamme runsaan yleisöpalautteen perusteella näyttelyn monipuolinen tarjonta vaikutti täyttäneen kävijöiden odotukset, mikä on tietysti se kaikkein tärkein asia järjestäjän kannalta katsottuna. Ainahan jotain parannettavaa löytyy, mutta suunta näyttää olevan oikea.

    ”Neljässä vuosikymmenessä muutaman vantaalaisen jenkkiautoharrastajan Tikkurilan jäähallissa vuonna 1978 järjestämä American Car Show on kasvanut Suomen suurimmaksi koko perheen harraste- ja erikoisajoneuvotapahtumaksi,” toteaa FHRA ry:n hallituksen puheenjohtaja Lasse Koskinen.

    American Car Show + Tuning Car Show, MC Heaven & Motorsport –näyttely järjestetään jälleen vuoden kuluttua Pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa.

    [​IMG]

    MISS HOT ROD 2018

    Miss Hot Rod 2018 –kilpailun voittaja oli hehkeä, 22-vuotias Anna Netrebine Helsingistä.

    Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi sijoittui niin ikään helsinkiläinen Endia Patterson (26 v.) ja toiseksi perintöprinsessaksi Sonja Melander (26 v.) Sipoosta.

    Yleisön suosikiksi valikoitui 20-vuotias vihtiläinen Milla Torkkel.

    NÄYTTELYSSÄ PALKITUT:

    American Car Show, Tuning Car Show, MC Heaven & Motorsport 2018 palkitut. | FHRA ry

    People’s Choice äänestyksessä tuhansia ääniä annettiin Radio Cityn sivuilla ja American Car Show -mobiilisovelluksella.

    MC Heaven / People’s Choice 2018: Juho Kallion Harley-Davidson Sportster vm. 1992

    Tuning Car Show / People’s Choice 2018: Juri Leppäsen Audi A7 vm. 2011

    American Car Show / People’s Choice 2018: Jani Oikarisen VW Panel van vm. 1960

    [​IMG]
    Best In Show: Rene Hagen , Chevrolet Suburban 1965

    Best in the Show –palkinnon sai Rene Hagenin Chevrolet Suburban vm. 1965

    Media

    Media | FHRA ry

    Lehdistötiedotteet

    Lehdistötiedotteet | FHRA ry

    Promokuvat vapaaseen käyttöö

    Promokuvat | FHRA ry


    Lisätiedot:

    Finnish Hot Rod Association FHRA ry
    Helsinki-Malmin lentoasema
    00700 Helsinki

    Puhelin: 0207 430 750
    sähköposti: info@fhra.fi



    www.fhra.fi

    FHRA Official

    American Car Show

    FHRA ry (@FHRAry) | Twitter

    FHRA ry (@fhrary) • Instagram photos and videos

    FHRA ry (fhrary) on Pinterest



    Leo Laurell (toiminnanjohtaja) leo.laurell@fhra.fi p. 0207 430 751

    Kaisa Lökfors (tiedotus, media ja markkinointi) kaisa.lokfors@fhra.fi p. 0207 430 752

    Ina Baker (talous, laskutus ja muut hallinnolliset asiat) ina.baker@fhra.fi p. 0207 430 754

    Martti Luoso (näyttelypäällikkö) martti.luoso@fhra.fi p. 0207 430 753

    Marjo Leskinen (toimistoassistentti ja asiakaspalvelu) marjo.leskinen@fhra.fi p. 0207 430 755

    Lasse Norres (lehdistöpäällikkö) lasse@norres.fi
     
  2. FHRA tiedotus

    FHRA tiedotus FHRA toimisto FHRA toimitsija

    Viestejä:
    1,072
    FHRA ja American Car Show 2018 kiittää.

    [​IMG]

    Näin tehtiin American Car Show, Tuning Car Show, MC Heaven & Motorsport 2018.

    Kiitos kaikki näytteilleasettajat, yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset toimitsijat ja kaikki kävijät. Näyttely onnistui hienosti teidän ansiosta.

    Ensi pääsiäisenä uudestaan.

    Videon tuotti meille Beyond The Box Tuotannot
    #americancarshow #tuningcarshow #mcheaven #motorsport2018

     
    • Voittajameininkiä Voittajameininkiä x 1

Jaa tämä sivu